Paksuniemen kauden yhdeksän päätös päivikki!

Paksuniemen kauden yhdeksän päätös päivikki!

Olen saanut Teiltä lahjan, sillä lahjalla olen löytänyt elämääni lisää valoa, iloa ja rakkautta. Se ilo jakaa teidän kanssa ja tehdä hetkistä elämän hiukka parempia, valoisampia ja elämän myönteisiä. Se lahja hehkuu positiivisuuden voimaa, empatiaa joka meitä hoivaa!
Valon, rakkauden ja positiivisuuden aallot loistokkaan aaltonsa luo ja niiden vaahtopäillä ilo surffata, kuitenkaan aallon pehmeän voimaansa menettää ja veteen synkkään upottaa.

Vuosi alkoi vauhdilla ja oli ilo huokaista ja odotella ovien avautumista kun kaikki oli mainoksia myöten valmista. Elämän yllätyksellisyys loi taas oman hetkensä näyttäen maailman joka osaa aina yllättää. Kaikki lopun tiedämmekin ja jos korona mitään positiivisuutta toi niin rutkasti uusia henkisiä ihmisä, valon lapsia joiden elämän karma loistaa voimalla hyvyyden valon luoden herkälle ihmiselle voimakkaan sädekehän elämän kauneutta. Ilo ollut myös huomata oma henkinen kasvu näiden vuosien aikana, se ”raakile” joka olin vuonna 2012 on vain mennyt varjo ja elämän synkät hetket joita vuodet mukanaan tuonut haalistuneet harmaiksi harsoiksi joiden läpi helppo löytää valo. Siitä ISO kiitos teille ihanat ihmiset joista useammat ovat löytäneet Paksuniemen henkisen maaperän jonka positiivsuus jaksaa vuodesta toiseen hämmästyttää. Teidän voima vahvistaa jo olemassa olevaa hyvyyttä ja sen aallonmurtajan läpi ilkeyden ja pahuuden synkkä vesi vaikea läpi päästä.

Kiitoksia myös ilo jakaa ja niitä riittää. Yhdessä ilo rakentaa parempia hetkiä elämän.

Paksuniemi ei olisi mitään ilman työntekijöitä ja onneksemme niitä joka vuosi olemme löytäneet, vaikkakin haku koko ajan päällä sillä kuten tiedätte lisäkäsiä aina tarvitaan. Mutta ne joita olemme iloksenne/iloksemme saaneet ovatkin hämmästyttäneet nuoruuden, mutta henkisen aikuisuuden voimalla.

Igor ja Silja, Te ihanat ”diskoilijat” eli tiskien hoitajat. lautaset sun muut iloisesti koneeseen lennähtää tuoden puhtauden raikkauden jälleen pöytiin iloisiin.

Inka. Iätön ajattomuutesi, ja henkinen voimasi kertoo sen miten todellakin iätön voi ihminen olla. Ei voi sanoa ”niin nuori” vaan niin henkinen. Ne kauniit annokset joita loihdit ovat uskomaton taidonnäyte ihmisen jolla elämässä kaikki avaimet käsissä.

Peppi. Ennenkuin Tomi edes ehtii tilausta tuoda on jo ”intuitiosi” valmiina ja kätesi kuin raketti heti. Huomaat jokaisen pienenkin hetken keittiössä ja taitosi hallita kymmentä asiaa yhtä aikaa luo sinulle elämään purjeet joilla voit vapaasti valita mihin satamaan ne johtaa.

Laura. Ei taida olla kohtaa joita kauniit kätesi ei olisi puunannut ja puhdistanut niin kaikki aina hohtaa kun olet paikalla. ei tarvitse sanoa vaan kun keittiöön astuu huomaa ne pienet kohdat jotka ovatkin kuin taikaiskusta puhdistuneet ilman mitään kehoitusta edes. Taitosi myös ruoan laitossa kuten salaattien loihdinnassa ovat kehittymässä runojen rucolaan.

Maria & Iida, OMG mitä näppäryyttä ja nuoruuden iloa. en voinut uskoa että joku sanoi”olen 13v”! Herranen aika miten kehittyneitä nykynuoret ovat.

Melissa. K.A.R.A.O.K.E ”voi laulaa sanoin R.A.K.A.S. kulta kultasein….” niin upeasti lauluillat olet hoitanut ja olemme saaneet runsaasti upeaa palautetta taidoistasi hurmata ihminen, myös laulujen välissä humps vaan pöydistä tyhjät lasit katoaa ja taas on siistiä.

Mitä voi sanoa S-Market Rääkkylästä?
No, välillä teen tikusta asiaa jotta pääsen sinne kun niin on mukava henkilökunta, jo oikeesti miten auttavat upeasti kaikissa ruuhkissa, herranen aika missä saa moista palvelua ja kaiken lisäksi tavarat jotka uupuu juuri sillä hetkellä kuten just tomaatit, kurkku jne . Tästä on käyty kunnan kanssa keskusteluja josko jotain mahdollisesti saataisiin laajennettua/kylmätilaa jotta ei näin kävisi. P.S. tulen silti Teille jo hymyjen takia. Kiitos tytöt ja poika! Ihmiset isolla IIIILLÄ!

OP-Rääkkylä. Monet jotka minut tuntee tietää että aktiivisesti seuraan feseä ja kaikkea mediassa, jo työnkin puolesta. Saanut lukea hieman joskus negatiivista OP-sta, mutta ainakin meidän oma pankki on kuin kultapossu piirongin päällä. yhtä luotettava kuin vasara vieressä. no ei vaiskaan ollaan TODELLA TYYYYVÄISIÄ! KIITOS!

Pieni miinus myös annettava. en tiedä missä mennään terveyskeskuksessa (porukka ihan superia siitä en valita), mutta miltä teistä tuntuisi kun hampaasta lohkeaa paikka ja ai ai kun sattuu ja soitto antaa ajan noin 2kk päähän? pieni miinus siitä sillä olin kiukkuinen keittiössä kun särky oli kamala, mutta en antanut sen näkyä anoksessa, ehkä hidasti?

Kiitos myös läheltä polkuja kulkeneet, Rääkkylän ah niin henkiset kuoron ihmiset (jos luoja on jotain luonut upeaa niin ainakin nämä kultakurkut niin heleää naurantaa sieltä ulos putkahtaa, kuin säveliä voisi ilmasta napata)ootte kyllä niin mahtavia, ”leisku tukka olet ikuisesti sydämessäni. Mökkien valtiaat joilla veden tulo on joillakin taivaan immeisestä kiinni ja silti se hymy irtoaa vaikka suihku olikin vain ”taivaan isän”!

Ilmarisen pursiseura, jessus sentään, vuodesta toiseen tuotte ilon ja riemun päättäjäisissä, nyt ekan kerran isosti kun kaikilla veneetkin vesillä (kun syyskuussa suljettu kenen venhe enää aaloilla)

Joensuun pursiseura kiitos Teille myös, ilonne tuonut valoa paksuniemen lamppuihin.

Rääkkylän kunta. Tuulalle ensinnäkin ISO KIITOS, toitte olemuksellanne sitä iloa mitä yrittäjä odottaakin vuokranantajaltaan, se oli ilo, mukavia eläkepäiviä. Halit.

Raita,olet sielussamme rakkauden raita!
Yrjö, parhautta, pelastusta ja tyylikästä eläkkeellä oloa
Jouni, vedet virtailee ja oikeaan osoitteeseen se parasta
Paavo kiitos..sähköt siirtymässä oikeaan osoitteeseen
MIKA: nyt ISO sana. Harvoin kokee sellaista iloa kun Sinun käymisessä, tekemisessä ja osaamisessa. Jo se, että välität asiakkaasta tuo ilon ja rakkauden tähän elämään. Kiitos.

Joni, Sinullakin sielu oikeassa paikassa.

Kiitettäviä olisi niin paljon, että ihme jotta tänne asti pääsitte, mutta jos niin ihanasti kävi kiitos kaikille jotka omalta osaltaan osaa ja haluaa tehdä tästä planeetasta hieman paremman paikan. Papukaijamerkin jokainen ansaitsee. KIITOS!

Nöyrää kiitosta en sano sillä sen sitten kumarana vanhuksena, nyt vielä haluan sanoa ISOLLA KIITOS JA OTTAA JOKAISEN SATEEN PISARAN SUUHUN!

Rakkaudella Paksut pojat sekä aina yhtä hurmaava hovimestarimme Oliver!