Vieraanvaraisessa Paksuniemessä kaikki satamapalvelut toimivat kesäkuun alusta elokuun viimeiseen viikonloppuun, jolloin vietetään venetsialaisia – muistellaan mennyttä veneilykautta, saunotaan, nautiskellaan viihteestä ja tietysti pyhänä talo tarjoaa sadonkorjuusoppaa! Paksuniemi on luonteva pysähdys- ja virkistyspaikka pohjoisella Saimaalla Savonrannan ja Joensuun välillä. Etelästä tultaessa Sampaanselältä kannattaa suunnistaa Hämeenselän kautta Kivisalmen kauniisiin maisemiin, jossa voi tutustua Kivisalmen levähdysalueen puistoon muistomerkkeineen ja jatkaa edelleen Jänisselän kautta Paksuniemeen. Toinen reittivaihtoehto etelän suunnalta kulkee Sampaanselältä Arvinsalmen lossilinjan läpi Jänisselälle. Pohjoisesta Pyhäselältä päin Paksuniemeä kannattaa lähestyä Tikankaivannon ja Tikanselän maisemista tai Vuosalmen kautta Jänisselälle. Vierassatama-altaan lisäksi varsinkin myrskyisällä säällä voi luovia turvaan aallonmurtajan taakse kotisataman puolelle, jossa vieraille on varattu ensimmäisen laiturin perältä kuusi poijupaikkaa. Avaimen porttiin saa ilmoittautumisen yhteydessä receptionista. Katso kartta tästä: Google Maps – Paksuniemi Paksuniemi tarjoaa kattavat palvelut niin veneilijöille kuin karavaanareillekin. Myös telttailijat voivat nauttia kauniista järvimaisemista ja monipuolisista aktiviteeteista luonnon helmassa. Karelianpolut on viiden kilometrin mittainen selkeästi opastettu maastopyöräily- ja polkujuoksureitti, jonne pääsee Paksuniemestä luontopolkua tai maantietä pitkin. Kylältä löytyy myös urheilukenttä ja frisbeegolfrata. Kirkonkylän komeaan keskustaan palveluineen on parin kilometrin matka halki kumpuilevan maalaismaiseman korkealle kukkulalle. Ylimpänä häämöttää v.1851 rakennettu maailman suurimpiin kuuluva puukirkko. Kesäillan kruunaavat kirpeät löylyt (vuokrattavana on kaksi saunaa hiekkarantojen äärellä) ja makkaranpaisto grillauskatoksessa niemen kärjessä auringonlaskun värittäessä maisemaa. Perjantaisin talo tarjoaa kaikille yöpyjille rantasaunan – tytöt klo 19,30-21 ja pojat klo 21-22,30. Tervetuloa – Paksuniemi on POP! |
![]() |